Kesken
Pientä edistymistä neulerintamalla on havaittavissa, vaikka työt ja muut harrasteet vievätkin nyt valtaosan ajasta.

Todistusaineistoa, että Martha on enää kolmena kappaleena. Ainoa asia, mikä hidastaa tämän valmistumista on se, että en ole vielä ehtinyt/jaksanut/muistanut ostaa nappeja. Viime lauantaina päädyin ensimmäistä kertaa viikkoihin (?) kauppojen aukioloaikana rakkaan pääkaupunkimme keskustaan, mutta olin niin huumaantunut kesävaatteiden shoppailusta, että unohdin nappien oston täysin. Palaan asiaan nappien kera.
Buttercup on edistynyt selkäkappaleen verran. Ja toista etukappalettakin on jo aloitettu.

Ja on vielä kolmaskin, ihan uusi ja vähän aivottomampi projekti. Ihana Bear claw blanket.

Tästä tulee torkkupeitto omaan käyttöön ja värivalinnat ovat sen mukaiset: mustaa, punaista ja beigeä. Reunukseen ehkä lisäksi valkoista. Elämänjakaja on ilmaissut selkeästi mielipiteensä villaisista peitoista, joten tästä tulee kutittamaton puuvillainen. Ja kylläpäs Tennesseestä tuleekin ihanan tuntuista pintaa!